Olen kansalaisvaikuttaja, joka ajaa aktiivisesti inhimillisempää päihdepolitiikkaa ja konkreettisia tekoja heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Olen työskennellyt marginalisoitujen ihmisten parissa koko elämäni ja tiedän mistä puhun.
Työskentelen päivittäin yhteiskuntamme kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Työssäni kohtaan ihmisiä kaduilla ja etsin yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa ratkaisuja esimerkiksi asunnottomuuteen ja huumeongelmaan. Lisäksi olen yksi käyttöhuonekokeilua edistävän kansalaisaloitteen alullepanijoista.
Aikaisemmin olen työskennellyt taiteen ja viestinnän parissa samoja teemoja käsitellen. Olen myös asunut vuosia ulkomailla ja nähnyt käytännössä millainen on yhteyskunta ilman sosiaalista turvaverkkoa. Siksi haluan puolustaa erityisesti marginalisoituja ryhmiä ja toimia aktiivisesti tasa-arvoisemman ja kaikille hyvän yhteiskunnan eteen.
Tulevissa kuntavaaleissa tavoitteenani on tuoda heikoimmassa asemassa olevien ääni kuuluviin kuntapolitiikassa ja edistää toimia, jotka parantavat heidän olosuhteitaan. Haluan myös olla tekemässä kuntatasolla sellaista politiikkaa, jolla ehkäisemme hallituksen leikkausten kasautumista jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten päälle.
Yhdessä voimme saada kaikkein heikoimmissa asemassa olevien äänet kuuluviin. Jos olet kiinnostunut liittymään tukiryhmääni, ole yhteydessä ja sovitaan yhdessä tarkemmin miten voit auttaa.
Annuska Dal Maso
Käytämme evästeitä analysoidaksemme verkkosivuston liikennettä ja optimoidaksemme verkkosivustosi käyttökokemusta. Hyväksymällä evästeiden käytön tietosi yhdistetään kaikkiin muihin käyttäjätietoihin.
Yhdessä voimme saada kaikkein heikoimmissa asemassa olevien äänet kuuluviin.
Jos olet kiinnostunut liittymään tukiryhmääni, ole yhteydessä ja sovitaan yhdessä tarkemmin miten voit auttaa.