
Nyt on aika toimia ja viedä yhdessä eduskuntaan katujen ääni
Nyt on aika toimia ja viedä yhdessä eduskuntaan katujen ääni
Olen työskennellyt marginalisoitujen ihmisten parissa koko elämäni ja odottanut sekä inhimillisempää päihdepolitiikkaa että konkreettisia tekoja heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Nyt on aika toimia ja tuoda kuuluviin katujen ääni. Siksi olen Helsingin Vasemmistoliiton ehdokas eduskuntavaaleissa.
Huumekuolemista kertovat luvut on käännettävä laskuun. Päihdepolitiikka vaatii uudistusta niin hoitoon pääsyn kuin sen saavutettavuudenkin osalta.
Nuorten pahoinvointiin on reagoitava nopeammin ennen kuin oireilu muuttuu rikoksiksi, huostaanotoiksi ja päihteiden käytöksi. Parempaa tukea perheille ja maksutonta harrastustoimintaa nuorille.
Maahantulon prosessien täytyy olla inhimillisiä ja sujuvia. Kehitetään kotouttamista niin, että kaikki tuntevat itsensä tervetulleiksi ja löytävät paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Entisenä taidealan ammattilaisena ja nykyisenä kulttuurin aktiivisena kuluttajana koen että kulttuurilla on ainutlaatuinen voima inspiroida ja yhdistää ihmisiä.
Voit tukea kampanjaani sekä rahallisesti että liittymällä tukiryhmääni.
Tule paikan päälle keskustelemaan kanssani seuraaviin tapahtumiin.
Annuskan vaaliohjelman ytimessä on konkreettinen työ vähäosaisten hyväksi, siksi päätimme järjestää soppatykki-keräyksen.
Millariikka Rytkönen, Tehyn puheenjohtaja
Annuska Dal Maso – Eduskuntavaalit 2023
Helsinki - Vasemmistoliitto
Käytämme evästeitä analysoidaksemme verkkosivuston liikennettä ja optimoidaksemme verkkosivustosi käyttökokemusta. Hyväksymällä evästeiden käytön tietosi yhdistetään kaikkiin muihin käyttäjätietoihin.