Keskustelu alfa-PVP:stä on viime viikkoina täyttänyt uutisotsikot ja sosiaalisen median. Huume, joka on nopeasti saanut surullisen maineen voimakkaista vaikutuksistaan, on nostettu lähes yksinoikeudella huumekeskustelun keskiöön. Tämä on inhimillisesti ymmärrettävää, aine aiheuttaa kärsimystä ja sen seuraukset näkyvät poliisin ja terveydenhuollon arjessa. Mutta jos pysähdymme katsomaan isoa kuvaa, huomamme vaarallisen harhan: ongelma ei ole yksi aine. Ongelma on ilmiö. Ja ilmiön taustalla on Suomen vuosikymmenet ajastaan jäljessä laahannut päihdepolitiikka.

Olemme varoituksia kuulleet, mutta emme ole kuunnelleet

THL ja monet muut asiantuntijat ovat vuosikausia peräänkuuluttaneet sitä, että Suomi ei ole varautunut uusien, yhä vahvempien huumeiden rantautumiseen. Kansainväliset markkinat elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Jossain vaiheessa oli amfetamiini, sitten buprenorfiini, ja nyt alfa-PVP. Kun yksi aine katoaa, markkina ei katoa sen mukana vaan se täyttyy toisella. Tämä on peruslogiikka, jonka jokainen huumemarkkinoiden tuntija tietää, mutta joka poliittisessa keskustelussa edelleen unohdetaan.

Alfa-PVP:n jälkeen voi tulla crack-kokaiini, jonka tuloa helpottaa kokaiinin yleistyminen ja hinnan lasku. Ihmiset ovat jo oppineet polttamaan huumeita, joka tekee crackista huomattavasti houkuttelevamman kuin aiemmin. Samanaikaisesti Euroopassa varoitetaan uusista, hengenvaarallisista nitatseeneista, jotka voivat koska tahansa levitä Suomeen. Näiden rinnalla alfa-PVP voi pian tuntua vain alkusoitolta.

Silti julkinen keskustelu jatkaa pyörimistään yhden aineen ympärillä, aivan kuin poistamalla alfa-PVP markkinoilta olisimme ratkaisseet ongelman. Tämä on illuusio, joka palvelee korkeintaan poliittista selkääntaputtelua, mutta ei lopulta pelasta yhdenkään ihmisen henkeä.

Ratkaisun täytyy kohdistua ilmiöön, ei aineeseen

Jos haluamme todella ratkaista ongelmaa, meidän täytyy kääntää katse pois yksittäisistä aineista ja keskittyä siihen, miten Suomi varautuu ja reagoi ilmiöön. Se tarkoittaa konkreettisia tekoja, ei lisää tyhjiä lupauksia.

Me tarvitsemme:

• Laadukasta ainetunnistusta ja avointa tiedonjakoa, jotta käyttäjät ja palvelut tietävät nopeasti, mitä aineita markkinoilla liikkuu.
• Uusia hoitopolkuja: stimulanttikorvaushoito ja palkkioperusteinen hoito on otettava tutkimukseen ja tarkasteltava voisiko se olla osa Suomen hoitojärjestelmää.
• Nopeampaa hoitoon pääsyä: apua tulee saada nopeasti ja sen tulee olla kiinnipitävää.
• Lisäresursseja haittoja vähentävään työhön, erityisesti jalkautuviin palveluihin, jotka tavoittavat ne ihmiset, jotka eivät muuten hakeudu avun piiriin.
• Terveysneuvontapisteiden päivittämistä vastaamaan uusia käyttötapoja ja välineitä.
• Käyttötiloja, jotta ihmiset voivat käyttää päihteitä turvallisemmin ja samalla tulla kohdatuksi ja ohjatuksi palveluihin.

Nämä eivät ole “kivoja lisäyksiä”, vaan välttämättömiä rakenteita, jos haluamme pelastaa henkiä ja hallita tilannetta.

Ennaltaehkäisy on investointi, ei menoerä

Samalla on välttämätöntä katsoa pidemmälle. Huumeita on aina käytetty, ja niitä tullaan aina käyttämään. Mutta se, kuinka moni ajautuu niiden käyttäjäksi, ei ole kohtalon sanelemaa vaan siihen voidaan aidosti vaikuttaa.

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada asianmukaista, realistista ja vaikuttavaa päihdekasvatusta. Se ei voi olla satunnaisia tunteja yläasteella, vaan sen on alettava jo alakoulusta ja jatkuttava läpi koko opintopolun. Tähän on resursoitava niin, että se todella toteutuu.

Ennaltaehkäisevä verkko ei koskaan pysäytä kaikkea, joku tippuu aina läpi. Siksi meidän täytyy rakentaa toinen verkko sen alle: haittoja vähentävä työ, nopea hoitoon pääsy ja kannattelu niille, jotka ovat jo ajautuneet ongelmakäyttöön. Tämä ei ole joko–tai-kysymys. Se on sekä–että.

Moralisointi ei auta, poliittiset teot auttavat

Mitä me emme tarvitse, on moralisointi. Me emme tarvitse paniikkipuhetta. Me emme tarvitse huumeita käyttävien ihmisten stigmatisointia. Nämä eivät auta ketään, päinvastoin, ne pahentavat tilannetta, työntävät ihmisiä syvemmälle varjoihin ja vaikeuttavat avun saamista.

Se, mitä tarvitsemme, on poliittista tahtoa ja resursseja toteuttaa ratkaisut, jotka asiantuntijat ovat jo vuosia nostaneet pöydälle. Tarvitsemme rohkeutta uudistaa päihdepolitiikka niin, että se vastaa tämän päivän todellisuutta eikä eilispäivän unelmaa.

Alfa-PVP on oire. Varsinainen sairaus on se, että Suomen päihdepolitiikka on vanhentunut ja jättää ihmiset yksin. Jos emme muuta suuntaa nyt, seuraava aalto on jo ovella ja se voi olla vielä tuhoisampi.