Helsingin Sanomat uutisoi tällä viikolla Kanadassa leviävästä uudesta, vaarallisesta huumeyhdistelmästä. Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka nopeasti ja arvaamattomasti huumemarkkina voi muuttua. Kun vahva opioidi fentanyyli yhdistetään eläinlääketieteessä käytettyyn medetomidiiniin, seuraukset ovat olleet vakavia erityisesti Kanadan läntisessä provinssissa Brittiläisessä Kolumbiassa. Yliannostustilanteet ovat lisääntyneet nopeasti, ja ilmiö on levinnyt myös Torontoon sekä Yhdysvaltoihin, muun muassa Philadelphiaan.

Keskeinen ongelma on, että huumemarkkina ei ole vakaa eikä ennustettava. Aineita sekoitetaan, vahvuudet vaihtelevat, ja käyttäjät eivät useinkaan tiedä, mitä he todellisuudessa käyttävät. Vielä huolestuttavampaa on se, että kaikkiin yhdistelmiin ei tehoa tavanomainen yliannostuksen vastalääke. Tämä tekee tilanteista entistä vaarallisempia.

Mutta Kanadan tilanne ei ole vain kanadalainen ongelma. Se on globaali ongelma, joka koskee myös Suomea.

Suomi ei ole turvassa

On virhe ajatella, että vastaava kehitys ei voisi koskea Suomea. Kansainväliset huumemarkkinat toimivat rajojen yli. Synteettiset opioidit ja uudet lääkeainejohdannaiset liikkuvat nopeasti maasta toiseen. Se, mikä näkyy tänään Kanadassa, voi huomenna näkyä Euroopassa ja Suomessa.

Suomessa huumekuolemat ovat jo pitkään olleet korkeat suhteessa väkilukuun. Nykyinen päihdepolitiikan malli nojaa vahvasti kontrolliin ja rikosoikeudelliseen järjestelmään. Se ei kuitenkaan ole onnistunut estämään aineiden saatavuutta eikä poistamaan niiden käyttöä. Sen sijaan käyttö on siirtynyt yhä näkymättömämmäksi ja samalla vaarallisemmaksi.

Kun käyttö tapahtuu piilossa, ilman tietoa aineiden sisällöstä ja ilman turvaverkkoa, riskit kasvavat. Jos markkinoille ilmestyisi Suomessa fentanyylin ja medetomidiinin kaltainen yhdistelmä, olisimmeko valmiita reagoimaan nopeasti?

Rehellinen vastaus on: emme olisi.

Suomen päihdepalvelujärjestelmä oireilee jo nyt vakavasti, ja alfa-PVP:n tulo vahvasti Suomen huumemarkkinoille on tuonut politiikkamme riittämättömyyden esiin surullisella tavalla.

Pelkkä kieltopolitiikka ei suojaa ihmishenkiä

Huumeiden vastainen politiikka on perinteisesti rakentunut ajatukselle, että tiukka kontrolli vähentää käyttöä. Todellisuus on monimutkaisempi. Kieltolaki ei estä aineiden kehittämistä, se ei estä niiden sekoittamista eikä se estä uusia, entistä vaarallisempia yhdisteitä tulemasta markkinoille.

Pahimmillaan se voi lisätä riskejä: kun aineiden sisältöä ei valvota, käyttäjä toimii täysin epävarmuudessa. Synteettiset opioidit ovat tästä äärimmäinen esimerkki: pienikin pitoisuusvirhe voi olla kohtalokas.

Jos tavoitteemme on vähentää kuolemia, politiikan mittarina täytyy olla ihmishenkien säilyminen, ei symbolinen kovuus.

Ainetunnistus ja käyttötilat ovat varautumista, eivät hyväksyntää

Yksi keskeinen keino vähentää riskejä on ainetunnistus. Mahdollisuus analysoida, mitä katukaupassa myytävä aine todella sisältää, voisi paljastaa vaaralliset yhdistelmät ajoissa. Se loisi myös reaaliaikaista tilannekuvaa viranomaisille ja terveydenhuollolle.

Toinen kansainvälisesti tutkittu keino on valvotut käyttötilat. Niiden tarkoitus ei ole kannustaa käyttöön, vaan ehkäistä kuolemia ja mahdollistaa terveysneuvonta ja nopea ensiapu. Samalla ne tarjoavat kontaktin sosiaali- ja terveyspalveluihin, usein ensimmäisenä askeleena kohti hoitoa.

Kyse on riskienhallinnasta. Samasta logiikasta, jolla hyväksymme turvavyöt autoissa tai neulanvaihtopalvelut tartuntatautien ehkäisyssä. Emme hyväksy onnettomuuksia tai sairauksia, vaan vähennämme niiden seurauksia.

Rohkeus mitataan nyt

Kanadan kriisi osoittaa, että huumemarkkina voi muuttua hetkessä tappavammaksi. Meillä on valinta: reagoimmeko vasta tragedian jälkeen vai rakennammeko järjestelmän, joka kykenee ennakoimaan ja minimoimaan vahingot?

Suomessakaan emme ole turvassa tällaisilta tilanteilta, ainakaan nykyisen päihdepolitiikan mallilla.

Jos haluamme estää Kanadan kaltaiset kuolemaryppäät, meidän on uskallettava päivittää politiikkaamme. Ainetunnistus, käyttötilat ja vahvempi haittoja vähentävä lähestymistapa eivät ole ideologinen myönnytys, vaan ne ovat pragmaattinen vastaus todellisuuteen.

Kysymys ei lopulta ole huumeista.

Kysymys on siitä, kuinka monta ihmishenkeä olemme valmiita menettämään ennen kuin muutamme suuntaa.