Kinaporinpuisto on levoton, kertoo Helsingin Sanomat. Sama uutinen on kuultu aikaisempina vuosina jo Dallapénpuistosta ja Vaasanpuistikosta, molemmista häädettiin “häiritsevät” ihmiset pois lisäämällä poliisivalvontaa. Nyt ollaan yllättyneitä, kun samat ihmiset ovat siirtyneet naapuripuistoon.
Helsingin Sanomat uutisoi taas kerran siitä, miten yksi kaupunginosan puisto on muuttunut levottomaksi, kun päihteitä käyttävät ihmiset ovat siirtyneet viettämään aikaansa sinne. Tällä kertaa puhutaan Kinaporinpuistosta. Aiemmin vastaava uutinen on kertonut Dallapénpuistosta ja Vaasanpuistikosta, molemmat vain kivenheiton päässä Kinaporinpuistosta.
Tuttu kaava. Kun Dallapénpuistossa ja Vaasanpuistikossa tilanne koettiin liian levottomaksi, ratkaisuksi valittiin lisätty poliisivalvonta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ihmisiä häädettiin näistä paikoista pois. Ja nyt ollaan yllättyneitä, kun samat ihmiset ovat siirtyneet viettämään aikaansa jonnekin muualle: tässä tapauksessa Kinaporinpuistoon.
Tässä kuviossahan ei ole loputa mitään yllättävää. Ihmisten häiriökäyttäytyminen ei häviä sillä, että heidät siirretään paikasta toiseen. Se vain siirtyy ihmisten mukana. Tässäkin artikkelissa kuvailtua häiriöitä syntyy nimenomaan siitä, että päihteitä käyttävillä ihmisillä ei ole mitään paikkaa, minne mennä viettämään aikaansa. Meillä ei ole käyttötiloja, joissa ihmiset voisivat käyttää, joten he päätyvät käyttämän julkisissa tiloissa kuten puistoissa. Kun sitten yhdestä paikasta hätistellään pois, on löydettävä seuraava. Ja seuraava alue toistaa saman kaavan, kunnes senkin “siistiminen” alkaa.
Tämä keskustelu kiertää Helsingissä kehää säännöllisin väliajoin, ja aina samalla logiikalla. Puistoalueen “siistiminen” tarkoittaa käytännössä lähes poikkeuksetta sitä, että alueelta halutaan tietynlaiset ihmiset pois, ei sitä, että ongelmaan oikeasti puututtaisiin tai ratkaistaisiin. Kaupungin syytä tämä toki ei sinällään ole, kun käyttötiloja sallivaa lakia ei ole eduskunnassa hyväksytty.
On myös ymmärrettävää, ettei roskaaminen tai häiriökäyttäytyminen kuulu julkiseen tilaan, eikä kenenkään tarvitse hyväksyä sitä lähipuistossaan. Mutta näitä ongelmia ei poisteta siirtämällä ihmisiä kartalla paikasta toiseen. Sillä tavalla vain siirretään sama uutinen ensi vuodeksi seuraavan puiston kohdalle.
Oire vai seuraus?
Jos halutaan oikeasti vähemmän häiriöitä pysyvästi, eikä vain yhdellä alueella kerrallaan, pitäisi kysyä, miksi näillä ihmisillä ei ylipäätään ole paikkaa, minne mennä. Se on kysymys päiväkeskuksista, matalan kynnyksen palveluista, asumisesta ja siitä, tarjotaanko päihteitä käyttäville ihmisille ylipäätään mitään tilaa olla olemassa julkisessa kaupungissa. Poliisin suorittama partiointi puistosta toiseen ei vastaa yhteenkään näistä kysymyksistä. Se hoitaa oireen yhdeltä kadunkulmalta pois — juuri sen ajan, kunnes se ilmestyy seuraavaan kadunkulmaan.
Kinaporinpuisto ei ole ongelma. Siellä viettävät ihmiset eivät oikeasti ole myöskään se ongelma. Häiriöt ovat oikeasti oire samasta ongelmasta, josta Dallapénpuisto ja Vaasanpuistikko jo kertoivat. Niin kauan kuin vastaus on aina sama — lisää valvontaa, ihmiset pois — uutinen tulee toistumaan, vain eri puiston nimellä.
Me tarvitsemme toisenlaisia ratkaisuja.