THL julkaisi tänään vuoden 2025 huumemyrkytykseen kuolleiden tilastot. Luvut ovat surullisia – mutta eivät yllättäviä. Järkyttävää ja surullista on se, että tiedämme mitä pitäisi tehdä, emmekä tee sitä.
Vuonna 2025 huumemyrkytykseen kuoli Suomessa 224 ihmistä. Määrä on kasvanut edellisestä vuodesta, ja se on lähes kolminkertaistunut 2000-luvun aikana. Alle 25-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemia oli 54. Vuoden 2020-2025 välillä on Suomessa kuollut huumemyrkytykseen eli yliannostukseen 1084 ihmistä.
Nämä eivät ole numeroita. Ne ovat ihmisiä, joilla oli nimet, tarinat ja ihmiset jotka heitä rakastivat. He ovat myös ihmisiä, joille suomalainen yhteiskunta käänsi selkänsä.
Tilanne pahenee – politiikka ei reagoi
THL:n raportista näkee sen saman mitä olemme seuranneet ja asiantuntiojina puhuneet jo kauan: huumeiden käyttö on monipäihdekäyttöä yhä enemmän, aineet ovat vahvempia ja vaarallisempia kuin ennen, ja samalla palvelujärjestelmä laahaa perässä.
Buprenorfiini oli vuonna 2025 tärkein löydös 108 myrkytyskuolemassa – useimmiten yhdistettynä bentsodiatsepiineihin. Alfa-PVP:tä, amfetamiinin sukuista stimulanttia, todettiin jo 76 vainajasta. Sen käyttö on kasvanut valtavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Ja yhä useampi nuori kuolee: alle 25-vuotiaiden itsemurhien määrä kasvoi huumeita käyttäneiden joukossa. Kokaiinilöydöksiä tehdään vainajista yhä enemmän.
Tähän tilanteeseen vastataan Suomessa palveluilla, jotka on suunniteltu toisenlaiseen aikaan. Käyttötilojen väitetään lähettävän positiivista signaalia huumeiden käytöstä eikä niiden pilotointia siksi haluta sallia. Nykyinen politiikka on kuitenkin ajanut meidät tähän missä nyt olemme: 224 yliannostuskuolemaa. Lentokoneellinen ihmisiä. Yli 4 ihmistä viikosssa.
Mitä tarvitaan nyt
Kysymys ei ole siitä, tiedämmekö mitä pitäisi tehdä. Kyllä me tiedämme. Suomessa on tehty lukuisia selvityksiä, suosituksia ja asiantuntijat ovat antaneet lausontoja jo vuosikausia, lisäksi meillä on toimivia malleja muista maista.
Käyttötilat pelastaisivat henkiä. Valvotussa ympäristessä tapahtuva käyttö estää yliannostuskuolemia ja tarjoaa kontaktin hoitoon sillä hetkellä, kun ihminen on lähimpänä järjestelmää. Suomessa niitä ei ole, vaikka kansalaisaloite asiasta käsiteltiin eduskunnassa ja asiantuntijat puoltavat niitä yksimielisesti.
Naloksonin saatavuuden laajentaminen on yksinkertaisin ja nopein tapa vähentää opioidiyliannostuskuolemia. Naloksoni on lääke, joka kumoaa opioidien vaikutuksen minuuteissa. Ruotsissa, Norjassa ja monessa muussa maassa se on saatavilla apteekista ilman reseptiä ja jaetaan aktiivisesti riskiryhmille. Suomessa valtakunnallinen kaikki ikäryhmät kattava ohjelma, joka mahdollistaisi naloksonin jakelun vastikeetta ihan kaikille puuttuu edelleen.
Korvaushoidon laajentaminen ja sen aidosti tehokkaasti tuottaminen. Korvaushoito on edelleen tutkitusti yksi tehokkaimmista tavoista pitää ihmiset hengissä. Korvaushoidon saatavuutta tulisi edelleen laajentaa ja siihen kuuluva psykososiaalinen tuki ja räätälöidyt hoitopolut tulisi varmistaa toimiviksi kaikkialla.
Asiakaskohtaisesti räätälöidyt ja pitkät kuntoutusjaksot ovat välttämättömiä. Nykyinen järjestelmä on liian lyhytjänteinen: vieroitus ilman jatkopolkua vie ihmiset takaisin lähtöruutuun. Kuntoutuminen vie aikaa, ja jokainen kuntoutuu eri tahdissa.
Nykyinen 7 päivää vieroitusta + 28 päivää kuntoutusta ei ole riittävä polku. Ei ihminen kuntoudu vuosien päihderiippuvuudesta kuukaudessa.
Kaikki ansaitsevat apua – myös ne, jotka eivät kuntoudu
Huumekuolemakeskusteluissa on välttämätöntä myös sanoa ääneen asia, josta poliittisessa keskustelussa vaietaan: kaikki eivät kuntoudu. Osa ihmisistä käyttää päihteitä loppuelämänsä. Se on tosiasia, joka ei poistu toivomalla toisin tai rankaisemalla.
Meidän järjestelmämme on rakennettu kuntoutumisen ehdollisuuden varaan. Apu, asuminen, palvelut – kaikki edellyttävät usein joko raittiutta tai näkyvää pyrkimystä siihen. Mutta ihmisarvo ei voi olla ehdollista. Oikeus apuun ei voi riippua siitä, onnistuuko kuntoutumaan.
He, jotka eivät kuntoudu – tai he jotka eivät ole vielä siihen valmiita – ovat silti osa tätä yhteiskuntaa. Heillä on kokemuksia ja ääni, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Myös heidän näkemyksensä siitä, mitä politiikka tarvitsee, on arvokas.
224 ihmistä kuoli viime vuonna. Tilanne ei parane puhumalla.
Suomi tarvitsee käyttötilat, valtakunnallisen naloksoniohjelman, vaihtoehtoisia hoitomuotoja, pitkät räätälöidyt kuntoutusjaksot ja päihdepolitiikan, joka perustuu neljään pilariin – ei yhteen.
Jokainen päivä ilman näitä ratkaisuja on päätös antaa ihmisen kuolla. Kysymys on, kenen puolesta se päätös tehdään ja kuinka monta kuolemaa me vielä tarvitsemme.