Olen seurannut keskustelua varastamisesta, jonka käynnisti Helsingin Sanomien artikkeli. Siinä Amanda Palo pohti näpistämisen yleistymistä ja sen syitä, korostaen, että keskustelun tulisi keskittyä varastelun motiiveihin, ei pelkästään moraaliseen arviointiin. Siitä huolimatta keskustelu kuitenkin ajautui heti mustavalkoiseen moraalikeskusteluun.

Useimmat meistä pitävät varastamista vääränä, itseni mukaan lukien. Toivoisinkin lisää keskustelua siitä, miksi varastaminen yleistyy, vaikka moraalikäsityksemme tuskin on muuttunut hyväksyvään suuntaan. Tuttu kaupan kassa kertoi omista havainnoistaan, joissa varastaminen on viime vuosina lisääntynyt. Hänen mukaansa ihmiset ovat muuttuneet röyhkeämmiksi, ja osa ei enää tunnu tuntevan häpeää tilanteestaan. Hän kysyi minulta, onko minulla ajatuksia siitä, mistä tämä muutos johtuu.

Näpistämisen yleistyminen ja piittaamattomuus seurauksista eivät synny hetkessä. Samaan aikaan kun yhteiskuntamme arvot ovat koventuneet, on heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteet kurjistuneet entisestään. Tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet erityisesti Kataisen ja Sipilän hallitukset, jotka leikkasivat koulutuksesta, ottivat perussuomalaiset mukaan parlamentaariseen järjestelmään ja vahvistivat narratiivia, jossa jokainen on oman onnensa seppä eikä yhteiskunnan tarvitse tukea heikommassa asemassa olevia.

Onkin syytä kysyä, millaiselta tuntuu kasvaa tällaisessa ilmapiirissä jos olet itse heikko-osainen? Miltä tuntuu, kun keskustelu on täynnä haukkumista, köyhyyden syyttämistä yksilön omaksi syyksi ja työttömyyden leimaamista laiskuudeksi? Ilmiö ei sinällään ole uusi ja olen itsekin törmännyt samaan narratiiviin aikaisemminkin. Englannissa tehtiin pitkään leikkauksia, heikennettiin sosiaaliturvaa ja viestitettiin yhteiskunnalle, että elämässä menestyminen tai epäonnistuminen on jokaisen oma valinta. Vuonna 2011 työskentelin siellä jenginuorten parissa, ja heidän kokemuksensa resonoivat vahvasti tämän hetken tilanteeseen Suomessa.

Nämä nuoret kokivat, ettei heillä ole tulevaisuutta, ja että kukaan ei voi auttaa heitä. Ajatus luokkanoususta tuntui heistä absurdilta. He kokivat, että koska yhteiskunta oli jo leimannut heidät, ei varastamisesta kiinni jäämisellä ollut enää mitään merkitystä. Heidän polkunsa oli ennalta määrätty, eikä yksi sakkorangaistus muuttaisi sitä mihinkään. Toivo muunlaisesta elämästä oli kauan aikaa sitten kadonnut. Tämä ajattelumalli alkaa valitettavasti juurtua nyt myös Suomeen.

Otto Meri toi Helsingin Sanomissa esiin näkökulmansa samasta aiheesta. Hänen mukaansa varastaminen on väärin, mutta samalla hän herättää kysymyksen siitä, onko nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme riittävä takaamaan ihmisarvoisen elämän kannalta tarvittavaa toimeentuloa? Vaikuttaa siltä, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa isolla joukolla ihmisiä ei ole enää kuun lopussa varaa ruokaan vaikka he kuinka miettisivät mihin rahat laittavat. Onkin melko naiivia ajatella, että nyky-yhteiskunnassamme kaikilla olisi valittavana muitakin kuin huonoja polkuja.

Suomessa ollaan rakentamassa yhteiskuntaa, jossa heikoimmassa asemassa oleville ei enää tarjota ulospääsyä. Yhä suurempi joukko ajautuu rajujen leikkausten vuoksi marginaaliin, ja hallituksen viesti on selvä: jos et pärjää, epäonnistuja olet sinä, ei yhteiskuntamme. Oikeistolainen ajatusmaailma ylikorostaa yksilön vastuuta omasta elämästään ja antaa ymmärtää, että yhteiskunnan tehtävä ei ole auttaa heitä, jotka eivät kykene auttamaan itseään.

Lisääntyvä varastelu ei välttämättä ole suoraan oikeistohallituksen syytä, mutta se voi olla hyvinkin olla sen seuraus. Viesti hallitukselta on selvä: köyhät kyykkyyn, ja jos et kykene nousemaan sieltä itse, niin saat myös pysyä siellä.

Amanda Palon haastattelu: HS

Otto Meren mielipidekirjoitus: HS